Kino Sampo

Elokuvakulttuuriyhdistys Kino Sampo ry vaalii yhdessä Riihimäen Nuorisoteatterin kanssa elokuvateatteri Kino Sammon perintöä. Rakennusmestari Jalmar Nummisen suunnittelema elokuvateatterirakennus valmistui syksyllä 1917, ja Kino Sammon avajaisia vietiin 29.11.1917. Suomalaisen elokuvatuottajan Abel Adamsin ostettua Kino Sammon 1925 Sampoa luonnehdittiin mm. Etelä-Hämeen suurimmaksi biografiteatteriksi.

Yhdistys järjestää vuosittain kesä-, syys-, ja talvisarjan.  Kussakin sarjassa esitetään viisi aikuisten elokuvaa.  Lisäksi järjestämme keväisin huhti-toukokuussa DokSampo-dokumenttielokuvafestivaalin, jossa esitetään 5-10 dokumenttielokuvaa viikonlopun aikana. Tiedotamme elokuvista näiden sivujen lisäksi mm. kadunvarsimainoksilla, Riihimäen tapahtumakalenterissa, Facebookissa ja sähköpostilla.

Näytökset ovat pääsääntöisesti sunnuntaisin.

  • Aikuiset klo 18, liput 6 (jäsenet) ja 8 (ei-jäsenet) euroa

  • Maksuvälineinä käyvät käteinen ja yleisimmät pankkikortit sekä yleisimmät luottokortit (Visa, Mastercard, American Express).

  • Käytössä on myös Kaikukortti ja Smartumin Kulttuuriseteli

Tähän saakka kaikki ovat mahtuneet katsomoon, joten lippujen ennakkovarausta ei ole. Parhaan paikan saa saapumalla näytökseen hyvissä ajoin. Lipunmyynti alkaa noin klo 17.30. Kino Sampo on remontin jälkeen lähes esteetön. Pyörätuolilla pääsee talon takaosasta sisään (soitto Reijo Kurkelalle, p. 044 555 1043). Pääovella on porrashissi ja aulassa inva-WC.  

Jäsenenä tuet riihimäkeläistä elokuvakulttuuria. Jäsenmaksu on 25 euroa/vuosi. 

Tervetuloa elokuviin!


Uutiset