sailainen-metsani

Salainen metsäni (2017)

Ohjaus: Niina Brant
Ikäraja: 7
Kesto: 56 min

Salainen metsäni ei ole luontroelokuva, vaikka luonto ja metsä onkin siinä tärkeässä osassa.  Salainen metsäni on ohjaaja Niina Brandtin esikoisdokumenttielokuva. Se kertoo kommunikoinnin tärkeydestä ja rakkauden kaipuusta elokuvan päähenkilön, 20-vuotiaan, autistisen nuoren miehen Laurin näkökulmasta. Maailman ensi-iltansa Salainen metsäni sai Saksassa DOK Leipzig -elokuvafestivaalin Next Masters ja Young Eyes -kilpailuissa marraskuussa 2016.

Visuaalisesti vaikuttava dokumenttielokuva Salainen metsäni avaa Laurin syvälliset ajatukset miehen luontoyhteyden kautta. Metsässä on rauhallista. Siellä päänsisäinen kaaos hiljenee ja Lauri tuntee olevansa kotona. Lintujen joukossa hän ei ole niin erilainen ja outo.

Lauri ei pysty puhumaan, mutta henkilökohtaisen tulkkinsa Pirjon avulla hän pystyy ilmaisemaan itseään ja saa yhteyden maailmaan. Pirjon rauhallisuus tuo voimaa myös Laurille. Muiden kanssa hän ei voi kirjoittaa.

Laurin kirjoitukset avaavat ikkunan hänen sisäiseen maailmaansa. Autismin kuoren alla on ajatteleva ja tunteva nuori, joka unelmoi rakkaudesta. Arki ei ole helppoa, mutta sen keskeltä kumpuavat Laurin ajatukset elämästä, kaipuusta ja itsemääräämisoikeudesta.

Salainen metsäni sukeltaa erilaisuuden pinnan alle. Kaksi todellisuutta kohtaa toisensa, kun aikuistumisen haasteet ja ryhmäkodin arki yhdistyvät kuviin metsästä ja Laurin pohdintoihin. Lauri haaveilee tytöstä, joka näkisi hänessä autismin sijaan ystävällisen, filosofiaa rakastavan nuoren miehen.

 

Posted in Yleinen and tagged , .